Turku & kaffet; Anniskelukahvila Tiirikkala

Heips! Kuinka moni on käynyt joskus Turun Luostarinmäen käsityöläismuseossa? Minä olen ainakin viidesti, heh. Eilen tuli taas käväistyä uudemman kerran ja tällä kertaa raahasin lisäksi pari kaveria mukaani. En voi edes kuvitella joskus kyllästyväni Turun palosta selvinneeseen alueeseen mahtavine tunnelmineen. Eräällä pihalla testasin ensimmäistä kertaa elämässäni puujalkoja. Pääsin jopa pari askelta eteen- sekä taaksepäin ennen pyllähtämistä.

IMG_20160802_085646

 

IMG_20160802_085519

 

Kierroksen jälkeen meidän oli tarkoitus käväistä museon kahvilassa, mutta nopean tsekkauksen jälkeen suuntasimmekin jokirannan kuppiloihin päin. Aboa Vetuksesta ei tällä kertaa löytynyt houkuttelevaa suolaista ja Cafe Art oli ulkopöytiä myöten täynnä, joten viimein linnottauduimme Anniskelukahvila Tiirikkalaan.

Tiirikkala nousi heti suosikeissani toiseksi Gaggui Kaffelan rinnalle. Kaffelassa on toki suppeampi valikoima, mutta niin upeat kakut. En tiedä millainen meno kahvilassa esimerkiksi iltaisin on, mutta ainakin meidän siellä ollessa tunnelma oli juuri sopivan rauhallinen. Hintataso on kyllä melko korkea, valitsemani vadelma-pannacottakakku maksoi 5,50e ja kahvin kanssa hinnaksi tuli 8,30e. Okei, aika perus kahvilahinnastoa, mutta kakut ja leivokset olivat luultavasti Turun kalleimmasta päästä. . .ehkä. Kamuni valitsivat toinen ruskajuustokesäkurpitsapaprikalehtikaalipiiraan ja toinen kylmäsavulohitomaattifenkolipiiraan. Jälkimmäinen oli aavistuksen turhan suolainen, mutta silti ihan pirun hyvää, ja oma kakkupalani oli taivaallista. Luulin, etten pidä pannacotasta laisinkaan vaan kakun päälle se ainakin sopi kuin nenä naamaan. Todella hyvästä kahvista täytyy vielä erikseen mainita, taisi olla jotain sekoitusta. <3

IMG_20160802_090003

 

IMG_20160802_090037

 

Tiirikkala on siis kaksikerroksinen ja sieltä löytyy pöytiä kaikkeen makuun. Sohvanurkkauksia, ulkoterassia, korkeita ja matalia pöytiä, hiljaisemman musiikin säestyksellä ja vähän äänekkäämmän musiikin parissa. Valaistus on jännä ja se sopii kahvilaan ihan loistavasti, onhan Tiirikkala samaan aikaan ravintola, kahvila sekä baari. Istahdimme pikkuporukkame kanssa yhteen yläkerran houkuttelevista sohvapöydistä. Ah, pehmeä sohva ja kakkua, mikäs sen parempaa.

IMG_20160802_091803

 

IMG_20160802_090414

 

IMG_20160802_090618

 

IMG_20160802_091818

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

29 − = 22